Keimolan Saras oli jälleen nopea kiertää, vain 3,5 tuntia. Asiaa varmaan auttoi se, ettei edessä ollut ketään. Muutaman kerran kentän huoltohenkilökunta oli hommissa, ja jouduimme hetken odottamaan. Greenit Saraksella ovat edelleen huonossa kunnossa. Miksi ihmeessä reikä pitää laittaa juuri siihen huonoimpaan kohtaan nurmea.... Toivotaan että helteet auttavat nyt asiaa, onhan kuitenkin vasta toukokuu, vaikka puoliväli jo ohitettiinkin.

Peli sujui aika hyvin, tasaisemmin kuin edellinen birdie-kierros, mutta birdien puuttuessa jäi tulos alhaisemmaksi, 30 bogey-pisteeseen. Mikä on aivan loistotulos, ja antaa edelleen uskoa, että kehitystä pelitaidoissani tapahtuu. Yksi pallo riitti tänäänkin kierrokselle, vaikka pari metsikköä tulikin koluttua.

Tänään havahduin taas siihen, että nykyisillä lyönneilläni kuskaan ihan turhaan suurinta osaa rautamailoista mukana. P-maila on eniten käytössä. Sandyä käytän, jos satun hiekkaan joutumaan, kuten tänään, mutta vain kerran. Muut raudat olivat tänään hyvin vähällä käytöllä. Seiskalla löin pari kertaa, kutosella kerran. Rautojen käyttämättömyys johtuu ennen kaikkea siitä, että lyön niillä niin lyhyitä lyöntejä, että otan mieluummin hybridin, jos matkaa on 100 metriä tai enemmän. Sitten taas jo olenkin niin lähellä että P riittää. Aivan hyvin voisin ottaa vain 7, P ja S -mailat mukaan. Mutta haluaisin oppia lyömään tarkkoja greeniosumia yli sadasta metristäkin, ja siihen raudat olisivat paras vaihtoehto - kai. Ja oppia minkä mittaisia lyöntejä milläkin raudalla teen - nyt tuntuu että 8-5 raudoilla kaikki lyönnit ovat saman pituisia, noin 90 metriä.

Kierroksen parasta antia tänään oli kuitenkin croissant ja tee klubin terassilla pelin jälkeen, keskusteltiin pelikaverin kanssa mm. politiikasta. Autot tulikin jo edellisen kierroksen jälkeen käsiteltyä. Golfarille auton valinta onkin haastavaa, kun bägin pitää mahtua kyytiin. Joskus jopa kahden. Omaan autooni mahtuu bägi tavaratilaan vain niin, että otan pitkät mailat pois bägistä. Omasta kärrystä on turha nykyisellään haaveilla.

WP_000979-normal.jpg

Näkymä klubitalon terassilta Saraksen ensimmäiselle ja viimeiselle väylälle.

Tähän rautamailapohdintaani voisin todeta itselleni, että mene rangelle....